*

JuhaMalmi

Presidenttiehdokas Malmi - Suomen parannettava kansallista turvallisuutta!

  • Presidenttiehdokas Malmi - Suomen parannettava kansallista turvallisuutta!

Suomen tulevan Presidentin tärkein ja päällimmäinen tehtävä on Suomen kansallisen turvallisuuden parantaminen!

Presidentin pitää johtaa Suomi nykyistä turvallisempaan asemaan. Vaaditaan tekoja ja aloitteellisuutta. Nykytilanne ei ole Suomen edun mukainen. Tulen tekemään selkeät ehdotukset ja esittämään tavoitteet Suomen turvallisuuspoliittisen aseman parantamiseksi.

Sitä ennen keskustelen Suomen turvallisuuspoliittisesta tilanteesta asiantuntijoiden sekä ulkoministeri Timo Soinin ja puolustusministeri Jussi Niinistön kanssa.

Suomen tulevalta Presidentiltä vaaditaan tekoja kansallisen turvallisuutemme parantamiseksi. Tämä tarkoittaa sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden parantamista. Siis parantamista. Suomen turvallisuus ei lisäänny seisomalla paikoillaan ja seuraamalla tilannetta. Emme voi olla ajopuuna.

Transponderit eivät juuri lisää Suomen turvallisuutta. Ei edes uusi Hornet-lentue. Ennaltaehkäisevästi kyllä, mutta ei tositilanteessa. Venäjä on arvaamaton. EU on kriisissä. Suurvaltojen politiikka on hakusessa. Suomen on esitettävä ja tehtävä aloitteet oman turvallisuutemme parantamiseksi.   

On täysin mahdotonta hyväksyä sellainen tilannekuva, että Suomen tilanne on vakaa. Ei se ole vakaa eikä se ole hyvä. Täytyy olla aktiivinen ja hakea päättäväisesti Suomen turvallisuutta edistäviä ratkaisuja. Ei niitä kukaan meille tule tarjoamaan, ellemme niitä itse aktiivisesti hae.

Presidenttiehdokkaat Matti Vanhanen ja Pekka Haavisto olivat YLE-haastattelussa 27.2. Heillä ei ollut  kerta kaikkiaan mitään sanottavaa Suomen kansallisen turvallisuuden parantamiseksi. Ei yhtään mitään. Vanhanen puhui Afrikasta ja ilmastonmuutoksesta. Haavisto puhui puolestaan EU:sta ja aktiivisesta osallistumisesta ulkopoliittiseen keskusteluun.

Osallistumisesta keskusteluun? Valitaanko Suomessa Presidentti Afrikan, ilmastonmuutoksen tai aktiivisen keskustelun vuoksi. Missä ovat vaihtoehdot ja esitykset Suomen turvallisuuden parantamiseksi vai onko se täysin sivuseikka presidentinvaaleissa? Presidentin toimenkuva ei voi enää jatkossa olla ”muodollinen”.

Presidentin toimenkuvan tulee yksiselitteisesti olla Suomen kansallisen turvallisuuden parantaminen ja hänen tulee esittää selkeä agenda siitä, miten tämä tavoite toteutetaan, josta hän on myös tulosvastuussa. Haastan ehdokkaita esittämään omat vaihtoehtonsa ja olemaan läpinäkyviä vaalikampanjoissa. Suomen kansa ansaitsee sen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Suomen tilanne on todella vaikea. Paineita tulee ulkoa ja sisältä.
Mielestäni tärkeintä on pysytellä uskollisena EU:lle, se on ainoa tuki. Vaikka sillä on tällä hetkellä pahoja vaikeuksia niin silti. Eihän meillä ole mitään muutakaan turvaa. Venäjä kyttää nurkan takana ottaakseen sen mikä Stalinilta ei onnistunut.

Jos liitymme Natoon, silloin meillä ei ole enää pelikortteja. Nyt Venäjä ei uskalla tehdä härskeimpiä temppuja koska sellaisista suuttuneina voimme liityä Natoon.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

En usko, että Venäjällä on samanlaisia valloitushaluja kuin Neuvostoliitolla, mutta muuten melko samaa mieltä turvallisuuspolitiikasta. Lisäksi kannattaa olla Putinin kanssa puheväleissä, kuten Niinistö on tehnyt. Onkohan hän osannut painostaa Putinia Nato-optiolla?

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Presidenttiehdokas Malmi, sinussa on poliitikon aineksia. Onnistuit kritisoimaan muita ehdokkaita olemattomista toimintaehdotuksista turvallisuuden parantamiseksi. Sinulla ei näytä olevan ensimmäistäkään ehdotusta.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Toisten moittimisella pääsee parhaiten esille. Juhasta ei ole kunnallispoliitikoksi tai presedentiksi koska niissä hommissa pitäisi olla omiakin ajatuksia ja tekoja.

Mutta kansanedustajaksi hän on loistava, tosin en ole kuullut hänen puhuvan, se ratkaisee. Hyvä malli on Li Andersson ja tietysi Timo Soini.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Kiinnitin huomiota täysin samaan. Pelkkää tyhjänjauhantaa eikä edes ensimmäistä ehdotusta tilanteen parantamiseksi. Jotain pitäisi siis tehdä mutta mitä?

Käyttäjän ossikurkisuonio kuva
Ossi Kurki-Suonio

Muistutan, että perussuomalaiset nimeää oman presidenttiehdokkaansa Jyväskylän puoluekokouksessa. Siihen saakka voi olla ehdokkaana vain perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi.

Käyttäjän JuhaMalmi kuva
Juha Malmi

Antero Ollila. Olen luultavasti ainoa henkilö joka on jo tehnyt uusia ehdotuksia Suomen turvallisuuden parantamiseksi ja kuten sanoin niin tulen tekemään selkeät ehdotukset keskusteltuani asiantuntijoiden kanssa.

Leo Mirala. Olen toiminut kuntapolitiikassa yli 8 vuotta ja työtäni arvostetaan Vantaan valtuutettujen keskuudessa. Se on minulle tärkeintä. Äänestäjät lienevät samaa mieltä kun valitsivat jatkokaudelle. Se mitä joku
henkilö, joka ei minua tunne minusta sanoo tai on mieltä, on minulle aivan yhdentekevää.

Ossi Kurki-Suonio. Perussuomalainen-lehti nimesi jo kolme presidenttiehdokasta, vaikka ovat tietysti myös ehdokasehdokkaita, mutta toki olet oikeassa, että kaikki ovat vasta ehdokkaana puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Toimituksen poiminnat