JuhaMalmi

Omaishoitajat ansaitsevat palkkionkorotuksen!

  • Omaishoitajat ansaitsevat palkkionkorotuksen!

Vantaalla budjettineuvotteluissa saatiin miljoonan euron lisämääräraha kotona asumisen edellytysten parantamiseen. Omaishoidontuki oli oleellinen osa tätä ratkaisua ja se oli kirjattu päätökseen. Omaishoidontuen määrää ei kuitenkaan nostettu senttiäkään.

Virkamiesperustelu oli mielenkiintoinen.  Omaishoitajat eivät kuulemma tutkimuksen mukaan tarvitse rahaa vaan palveluja. Siksi tämä raha kohdistettiin pääasiassa tukipalveluihin ja kotikuntoutukseen sekä omaishoitajien määrän nostamiseen.

Oma esitykseni sosiaali- ja terveyslautakunnassa 13.12.2016 oli se, että tuosta miljoonasta edes 250.000 euroa olisi käytetty tukipalkkioiden korotuksiin, jotta olisi saatu 25 euron kertakorotus palkkioihin. Äänestystulos oli 13-3. Ainoastaan Perussuomalaiset kannattivat esitystä.

Vantaalla on kyykytetty omaishoitajia moneen kertaan. Sopimuksia on irtisanottu, tuen saannin kriteereitä on tiukennettu, määrärahoja on leikattu ja kokonainen omaishoitoryhmä on lakkautettu. Palkkiot ovat lakisääteisessä minimissä.

Omaishoidontuen palkkiota saa vain 10 % omaishoitajista. Ilman omaishoitajien työtä Vantaa joutuisi nostamaan kunnallisveroa yhdellä äyrillä eli 5,3 %.  Omaishoitajien tuomat säästöt Vantaalle ovat arviolta 40 miljoonaa euroa vuodessa.

Sopimusomaishoitajan kuukausipalkkio on keskimäärin 480 euroa, josta maksetaan vero. Palkkiot ovat nousseet vuodesta 2009 ainoastaan 4,7 %. Kaupunginvaltuusto nosti omia palkkioitaan edellisenä päivänä 20 - 60 %. Tosi reilua vai mitä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Eräs tapa tehdä sitä omaishoitoa kuului tänään Radio Yle 1 klo 18:50.
Oikeastaan siihen mitään lisäämättä, mutta mitään myöskään pois ottamatta, kuunnelkaa edes välimusiikit:

http://areena.yle.fi/1-3855713

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kunnalla on ainakin tähänsaakka ollut valtapäättää omaishoitajalle maksettavan tuen määrästä.
Muistaakseni Utsjoella on makseettu eniten maassamme.

Toimituksen poiminnat