JuhaMalmi

Vasemmistopuolueet ovat kantansa valinneet - maahanmuuttajat

  • Vasemmistopuolueet ovat kantansa valinneet - maahanmuuttajat

Sdp ja vasemmistoliitto ovat kantansa valinneet - maahanmuuttajat menevät kantaväestön edun edelle

Jos Vantaalle ja Suomeen halutaan ja otetaan näiden puolueiden päätöksillä lisää maahanmuuttajia, niin se tarkoittaa lisäkustannuksia työttömyyden ja tulonsiirtojen muodossa tavallisille veronmaksajille, koska maahanmuuttajien työttömyys on yli kaksinkertainen kantaväestöön verrattuna.  Maahanmuuttajien toimeentulotukimenojen lisäkustannus Vantaalla vuonna 2015 oli yli 5 miljoonaa euroa.

Maahanmuuttajat haukkaavat myös yhä suuremman osuuden kohtuuhintaisesta vuokra-asumisesta, jolloin pienituloisempien kantasuomalaisten mahdollisuus saada tällainen asunto heikkenee.  Myös tiettyjen asuinalueiden turvallisuus heikkenee maahanmuuttajien kasvavan rikollisuusuhan alla.

Vantaalla verotuloennuste on miinuksella, vaikka Vantaan väestönkasvu on tänä vuonna arviolta +5000 asukasta. Ainoa järkevä selittävä tekijä on se, että näistä muuttajista noin 50 % on maahanmuuttoa ulkomailta tai maassamuuttoa muista kunnista. Muut puolueet väistävät tällaista tulkintaa, mutta eivät ole esittäneet mitään muutakaan tulkintaa.

Kantasuomalaisten poismuutto on alkanut. Se näkyy erityisesti Vantaan Hakunilassa, jossa vieraskielisten osuus on jo lähes 22 % ja kasvussa. Länsimäessä samoin. Suurin syy poismuutolle ei tietojeni mukaan ole turvallisuusuhka vaan se, että opetuspuolella ja lasten päivähoidossa opettajien ja lastenhoitajien paineet lisääntyvät. Lasten vanhemmille on tärkeintä laadukas opetus ja päivähoito. Siitä ei tingitä.

Se raivo ja kiihko, jolla vasemmistopuolueet ruoskivat perussuomalaisten näkemyksiä maahanmuutosta on aivan käsittämätöntä. Rasistikortti heiluu valtuustoissa ja Sdp:n puheenjohtaja syyttää perussuomalaisia rasistien suojelusta. Voiko populismissa enää alemmaksi vajota? Kuntavaalit tulee. Kannatatko Sdp:n ja vasemmiston linjauksia maahanmuutosta? No et. Sitten vaihtoehtosi on Perussuomalaiset. Linja pitää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Niin on valinnut myös perussuomalaisten johto. Maahanmuuttokielteiset kannanotot ovat vaihtuneet poliittiseksi jargoniksi, josta ei ota selvää mitä poliitikko todella ajattelee.

Äänestäjän oikeusturva on ryhmäkurin ja sen rikkomisesta koituvien sanktioiden johdosta todella huonolla tolalla.

Asian voi ymmärtää niin että vasemmiston ja vihreiden äänestäminen johtaa tuhoon ja turmioon, mutta sama lopputulos saattaa olla edessä myös perussuomalaisiin luottavilla.

Takki kääntyi jo eduskuntavaalien jälkeen niin nopeasti, ettei kukaan enää edes muista mitä väriä siellä kääntöpuolella oli.

Nämä seikat kannattaa pitää mielessä vaalikampanjaa aloitellessa.

PS. Suomalaisessa politiikassa on vielä se erityispiirre, ettei valehtelevasta, tuuliviirin lailla kantaansa muuttavasta, epäluotettavasta, moraalittomasta tai rötöstelevästä edustajasta päästä eroon ennen kuin vaalikausi loppuu. Näin ollen vaaleissa valehtelu kannattaa poliitikolle, mutta tulee kalliiksi äänestäjälle.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson
Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Mutta pitipä kumminnii lukeja ja oikein kommenteeratakkin, noinkin vakitusvaltaselta mieheltä se on jo kunnianosoitus !

Harri Immonen

On ymmärrettävää ja surullista ettei tosiasiat vasemmistolaisen vaakakupissa paina mitään. Malmi tuossa lähinnä kertasi kiistattomia tosiasioita.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Näinhän se on, että maahanmuuttopolitiikamme on ollut typerää ja vastuutonta. Ihan niin huonosti asiat eivät sentään ole kuin Ruotsissa, joten vielä voidaan jotain tehdä. Tosin on tämä hallitus sentään joitakin kiristyksiä tehnyt, mutta saattaa olla liian vähän liian myöhään.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Veli puhuu kalliita sanoja.
Päättäjien taktiikka kuristaa maahantulijoiden elättäjien likviditeettiä ei yksinkertaisesti toimi.

Toimituksen poiminnat